[ Koti ] [ Ylös ] [ Kanarialinnun historia ja lajiesittely ] [ Kultatiikeripeippo ] [ Helmi-seeprapeippo ] [ Vahanokka - St Helen Waxbill ] [ Undulaatit ] [ Undulaatin kasvatus.. ]

Engl.: Gouldian Finch
Saksa.: Gouldamadine
Ranska: Diamant de Gould
Espanja: Diamante de Gould

Kun vuosisadan alussa ensimmäiset harlekiinipeipot tulivat Eurooppaan, jokainen voi kuvitella minkälaisen myrskyn se lintuharrastajien parissa aiheutti. Monet ihmettelivät kuinka näin sanoinkuvaamattoman värikkäitä lintuja on edes olemassa. Aluksi linnut tulivat Englantiin ja Commonwelth - yhteyden kautta myös Amerikkaan ja Etelä-Afrikkaan. Englannista lintuja tuli aika nopeasti myös Hollantiin ja Espanjaan. Edelleen on nähtävissä, että eniten harlekiinipeippoja on Japanin lisäksi juuri näissä maissa.
Alkuihastuksen jälkeen tuli kuitenkin takaisku, lintujen pito sekä kasvatus osoittautuivat alkuvuosina erittäin hankaliksi. Seurauksena tästä oli, että hinnat nousivat usein mahdottomuuksiin ja maahantuontiluvut vain nousivat. Onneksi vuonna 1960 Australian hallitus kielsi gouldien maastaviennin. Näin ollen kaikki 1960 maahantuodut linnut tulivat Japanista. Vanhat tiedot kertovat, että luonnossa olisi nähty tuhatpäisiä lintulaumoja, mutta tämä tieto on kyseenalaistettu. Totuus on, että lintujen määrä luonnossa väheni siinä määrin, että tämä vuosisadan alussa tapahtunut em.. "verotus" ei voinut olla pääsyy siihen. Myöskään Australian kotikissaongelma ei selitä tätä katastrofia. Nykyisin kanta on niin harva, että kaikista suojelupyrkimyksistä huolimatta kanta on ehkä enää noin 2500 kpl. Se on luokiteltu jo uhanalaiseksi.

Nykyisin uskotaan, että Australiaan on tuotu uusia bakteeri- ja viruskantoja, joita vastaan sikäläisillä linnuilla ei ole tarpeeksi vastustuskykyä. Gouldien kohdalla tuhoisin seuraus tästä oli, että esim. ilmapussipunkki levisi Australiaan ja aiheutti siellä suuria tuhoja. Todennäköisesti punkit pääsivät Australian luontoon karanneen lemmikki-linnun kautta.
Gouldien kasvattajat Australian ulkopuolella onnistuivat tässä taistelussa paremmin. Niinpä uskottaan, että häkkilintukanta on nyt lähes 100 kertaa isompi kuin luonnossa. Myös linnut ovat sopeutunut niin hyvin, että harlekiinipeippokanta on nykyisin huomattavasti kestävämpi. Herkkyys keuhko/ilmapussipunkkeihin on edelleen jäänyt.

Lisätietoa lintujen luonnossa esiintymisestä saa esim.: Australian WWF-sivuilta tai näiden linkkien kautta.
http://www.ea.gov.au/biodiversity/threatened/action/birds2000/pubs/gouldian-finch.pdf
http://www.ea.gov.au/biodiversity/threatened/recovery/summaries/gfsum.html
http://www.ea.gov.au/biodiversity/threatened/recovery/summaries/ibprp.html

Lajimäärittely
Lintu kuuluu Ploceidae (loistopeipot)-sukuun
Tieteellinen nimi on Chloebia gouldiae
ennen se oli Amandina gouldiae, Erythrura gouldiae
Nimisekamelska on tietysti erittäin harhaanjohtava ja kirjallisuudessa sekä internetissä käytetään edelleen näitä kolmea eri latinalasta nimeä.
Alkuperäinen nimi on Amadina gouldiae, mikä viittaa luonnontieteilijä John Gouldiin. Nimi tarkoittaa: Miss Goulds Amadine, eli rouvan kunniaksi.

Vuonna 1833 ranskalainen Jacquinot Raffles löysi Australiasta ensimmäiset punapäiset linnut. 11 vuotta myöhemmin englantilainen luonnontutkija John Gould (1804 -1881) kirjoitti ensimmäisen kerran mustapäisestä linnusta. Vuonna 1877 löysi Ramsay ensimmäisen keltapäisen linnun luonnosta.

Nykyisin lintu luokitellaan domestifikoituihin lintuihin, eli ei luonnonvaraisiin lintuihin kuuluvaksi, kuten kanariat ja seeprapeipot jne.

Esiintymisalueet:

Harlekiinipeippoja esiintyy luonnossa Australian mannermaan pohjoisosissa, Kimberley - districtistä lännestä North-Queenslandiin itään. Suurin populaatio esiintyy Yinberrie - Hillssin ympäristössä( alueen keskellä). Tämä on Australian savannialuetta, suhteellisen kuumaa, mutta myös kosteahkoa. Se sijaitsee lähellä Australian sademetsäaluetta. Linnut suosivat metsäisiä maita, missä alustat ovat lähes heinikkoa. Alueet ovat usein kukkulamaisia. Linnut suosivat tietysti aina sellaisia alueita, missä on vettä saatavissa
Internetissä on saatavissa lisätietoja englannin kielellä lintujen suojeluprojektista. Alueelle järjestetään myös matkoja. Tekstissä on myös kuvia tuon alueen ympäristöstä. http://mygouldianaviary.tripod.com/sitebuildercontent/sitebuilderfiles/gouldianrecovery.pdf
Sääolosuhteet tällä alueella ovat hyvin poikkeavat. Lämpötilat ovat minimissään kuin meidän kesäaikana, eli noin +18 ast. ja syksyllä ja talvella kestimäärin 33 astetta, mutta yli 40 astettakaan ei ole mitenkään poikkeavaa. Sademäärät ovat lähes maailman alhaisimmat, myös tuulet ovat vähäisiä. Nyt on ymmärrettävä, että alkuvuosina, kun vielä näiltä alueelta tuotiin lintuja Eurooppaan, sopeutuminen ja oikeiden olosuhteiden tarjoaminen oli erittäin vaikeaa. Linnut ovat kotoisin semmoisilta alueilta missä hallitsee päiväsaikaan 30-40 asteen lämpötilat ja ilmakosteuskin on noin 60-90%.
Onneksi domestifikaation kautta linnut ovat nykyisin niin karaistuneita, että ne pärjäävät nykyisin ihan normaalissa huonelämpötilassa.
Pihahäkin olosuhteet ovat niille liian rankkoja. Eli linnut ovat Suomessa täysin sisälintuja . Kasvattamisessa on otettava huomioon, että lämpötilan tulisi olla suhteellisen korkea, niin että linnun energiat eivät kuluisi oman kehon lämpötilan ylläpitämiseen, kun sitä normaalisti tarvittaisiin vain esim. poikaskasvattamiseen.
Gouldit poikkeavat muista linnuista hieman, esimerkiksi kovassa lämpötilassa, toisin kuin muut linnut, ne saattavat levitellä siipiään ja nauttia auringon paisteesta. Näissä lämpötiloissa muut linnut vain räpsyttelisivät siipiään viilentääkseen itseään.

Linnut ovat edelleen erittäin arkoja vaihteleviin tuuliolosuhteisiin. Sukulaislinnut, esim. saaristosta tulevat linnut ovat tässä suhteessa täysin erilaisia.

Lisätietoja Australian pohjoisosien olosuhteista saa näistä linkeistä.
http://www.bom.gov.au/cgi-bin/climate/cgi_bin_scripts/annual_rnfall.cgi Sademäärä
http://www.bom.gov.au/cgi-bin/climate/cgi_bin_scripts/annual_rnfall.cgi Maksimilämpötila
http://www.bom.gov.au/cgi-bin/climate/cgi_bin_scripts/annual_rnfall.cgi Minimilämpötila

Ulkonäkö ja koko
Uros:
Lintu on niin voimakkaan värinen, että on todella vaikea kuvailla sen värien intensiteettiä.
Katso tämä linkki, niin näet kuinka uskomattoman värikäs tämä lintu on.
http://www.ladygouldianfinchplus.com/
Takaraivo, koko selkä ja siipien yläpeitteet ovat vihreät ja väri muuttuu valo-olosuhteiden mukaan.
Pyrstön päältä väri on vaalea sininen, myös pyrstön höyhenet ovat vaalean siniset, mutta

• Rinta: hyvin voimakas intensiivinen violetti
• Vatsa ja kyljet ovat voimakkaan keltaiset
• Maski on musta tai sitten mustan päällä pienempi punainen tai oranssin värinen ns. maski
• Maskin reunusalue (koko maskin ympärillä) on voimakas turkoosin sininen.
• Jalat ovat kellertävät tai ihon väriset.
• Nokka on luun valkoinen ja kärjessä on pun. tai oranssi täplä.

Naaras:
Värit ovat himmeämmät kun uroslinnuilla. Tunnusmerkkinä on, että naaraan violetti rintaosa on enemmän sininen kun violetti.

Poikaset:
Värit ovat aivan toisenlaiset: Päältäpäin katsottuna lintu on harmaahko-vihreä ja vatsapuoli on yksivärinen harmaahko valkoinen. Nokka on harmaahko musta.

Tunnuspiirre:
Lintujen pyrstön keskiosa on supistunut piikiksi.

Koko:
Linnun koko on noin 12.5 cm. Se on nyt meidän lintuihin verrattuna vihervarpusen kokoinen, tai paremmin sanottuna vähän pienempi kun talitiainen (13cm) mutta selvästi isompi kun sinitiainen (11cm) Ostettaessa harlekiinilintua on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että lintu on em. koon mukainen. Linnuilla on taipumus, että sisäsiitoksen tai liian kapean geenivaihtelun ansiosta lintu tulee aina vain pienemmäksi. Olen nähnyt Suomessa lintuja, joita voidaan kutsuja jo kääpiöityneiksi.

Ostaessa lintua on myös kysyttävä, mistä lintu on peräisin. Usein harlekiinipeippoja lisäännytetään niin, että hormonin avulla saada emolintulinnut munimaan jopa viisi kertaa vuodessa. Tällöin munat sijoitetaan esim. lokkipeipon pesään. Pitolintuna tällaisesta perimästä ei ole mitään haittaa, mutta lintujen kasvattaminen on lähes mahdotonta.

Alkuvuosien aikana, Australian maastavientikiellon jälkeen, linnut tuotiin Japanista , missä lintuja tuotettiin em. tavalla. Nykyisin on päästy valtavien kasvatusponnistusten jälkeen eroon näistä virheistä ja linnut kykenevät nykyisin taas lisääntymään luonnollisella tavalla, mutta toki sen kaltaisia lintujen tuottajia on edelleen olemassa. Tämmöinen lintu ei pysty tunnistamaan edes omaa lajikumppaniaan, vaan se pitää lokkipeippoa parittelukumppaninaan. Sen koko viestintäjärjestelmä on omaksuttu lokkipeiposta, eli se ei edes puhu sama kieltä. On selvää, että parisuhteen muodostaminen ja yhteistoimiminen poikaskasvatuksessa ei oikein tällaisissa tilanteissa luonnistu.

Luonnossa todella esiintyy kolmea erilaista väriyhdistelmää. Musta-maski, puna-maski ja kelta-maski (keltainen väri on oikeastaan oranssi) Näitä kolmea värimuunnosta esiintyy luonnossa rintarinnan ja linnut myös parittelevat keskenään. Ei ole nähtävissä, että määrätyillä alueilla olisi enemmän kelta- tai musta naamioisia lintuja. Kirjallisuudessa kerrotaan, että jakauma luonnossa olisi noin 70% mustanaamio, 22% puna- ja 8 % keltanaamiotyyppejä.
On selvää että alkuvaiheessa lintuja pidettiin eri lajikkeisiin kuuluvina.
Naamiovärien rinnalla on vielä muita pieniä eroja. Mustanaamiolinnuilla on uroksien nokan etureunan väri punainen, kun taas naaraan nokan kärjen väri muuttuu kasvatusaikana harmaaksi. Punanaamio-naarailla voi olla punaisella alueella myös mustia höyheniä. Keltavärisillä linnuilla uroksen nokan kärki on myös punainen, mutta puhtaan keltaisella linjalla nokan kärki on keltainen. Naarailla keltainen naamio voi olla myös vähän sekoittunut mustilla höyhenillä.

	http://www.gouldamadine.de/

Ruoka
Linnut syövät luonnossa pääasiassa heinien siemeniä ja lentäviä termiittejä.Kun vähäinen sadekausi on ohitse(30-35 ast) ja alkaa niin sanottu rutikuiva kausi, (max 40-45ast.) linnut löytävät luonnosta puolikypsiä siemeniä, niitä on silloin tarjolla yllin kyllin. Samanaikaisesti lentäviä muurahaisia eli sikäläisiä termiittejä on tarjolla ja linnut aloittavat välittömästi lisääntymispuuhat. Vielä nykyisin linnut tarvitsevat proteiinipitoista ruokaa (hyvin vähäinen määrä) ylläpitämään omaa terveyttään, mutta lintujen kasvattamiseen eläinperäinen proteiini on välttämätöntä. Myös puolikypsien siemenien tarjonta on oikean hautomisvireyden laukaisemiseen vielä ratkaisevan tärkeää.

Hyvin tunnusomaista linnuille on, että ne suostuvat syömään vain semmoista ruokaa, mihin ne ovat tottuneet. Ihminen voi tässä asiassa tehdä suuria virheitä. Apu voi usein olla, että häkkiin laitetaan esim. kanarialintu, joka syö kaikkea mitä on saatavissa. Näin ruokakateutta hyväksikäyttämällä harlekiinipeippo saadaan lähes aina syömään. Tästä ruoka-arkuudesta huolimatta lintu on muuten suhteellisen helppohoitoinen. Eläinperäistä ruokaa kuten jaouhomatoja, muurahaisten munia ja kesäaikana kasvien loisia on aina silloin tällöin tarjottava.

Mikäli lintu on totutettu syömään kaupasta saatavaa kuiva-hyönteisruokaa tai kanarialinnuille tarkoitettua munankeltuaispohjasta ns. voimaruokaa, ruokinta on vaivatonta, Tässä mielessä kasvatuskin on helppoa, koska emojen kautta em. ravinteet siirtyvät vaivattomasti myös poikasille. On vielä muistettava, että liotettu eli idätetty siemenseos on kasvatusta varten oleellista, mutta lintu on totuteltava siihen ensin.

Täysin tutkimatta on vielä se, miksi linnut rakastavat lahonneen puun pilkkomista ja ne syövät myös lahonnutta puuta, niin että jäljelle jäävät vain terveen puun osat. Kaikki lintukasvattajat ovat huomanneet, että linnut ovat näin paljon terveempiä ja kasvatuskin sujuu ongelmitta. Minkä tärkeän ainesosan linnut hankkivat näin itselleen on vielä pimeän peitossa, mutta jos halutaan antaa linnuille optimaaliset olosuhteet on niille annettava myös lahonneen puun oksia, omenan, pyökin, koivun ja pajupuun oksat ovat ainakin hyväksi todettuja.

Ikä

Luonnossa linnut elävät noin 6-8 vuotta, mutta häkkiolosuhteissa ne voivat, niin kun myös monien muiden lintujen kohdalla, tulla vanhemmiksi. Kirjallisuudessa on puhuttu 12 vuotiaista linnuista. Mutta lisääntymis-kyky alkaa jo 6 vuoden ikäisenä heikentyä.
Yleinen ennenaikaisen kuoleman syy on häkkilintujen kohdalla ylipaino. Linnut tarvitsevat vanhetessaan jo oikea dieettiä, koska niillä on taipumus tulla ylipainoiseksi, josta sitten saattaa seurata ennen aikainen kuolema. Vanhat linnut tarvitsevat vain määrältään hyvin niukasti ruokaa ja proteiiniruokaa erittäin vähän, mutta sitä ei siltikään tulisi jättää kokonaan pois. Myös viherruuan määrää on lisättävä, niin että ei synny minkäänlaista vitamiinivajausta, koska vitamiinin hyödyntämiskyky on jo alentunut.

Muuten vanhat linnut ovat ulkonäöltään lähes saman näköisiä kuin keski-ikäiset, eli vanhuuden merkkejä ei ole näkyvissä. Tämä on käytännössä erittäin hankala asia lintua ostettaessa, jos ei ole saatavissa tietoa linnun iästä. Tunnolliset linnun kasvattajat antavat kyllä aina tietoa linnun syntymäpäivästä, sen emolinnuista ja sen piilevistä mutaatiotekijöistä.

Linnun ääntely ei ole voimakasta, sitä usein pidetään miellyttävänä. Se koostuu oikeastaan vain kolmesta sävelestä. Suurperhe-lintuna se pitää kontaktia lajitovereihinsa jatkuvalla lyhyellä äänellä. Joskus linnut sekä urokset että naaraat innostuvat oikein lauleskelemaan eli visertelemään. Toki uroslinnulla on hieman voimakkaampi ääni, mutta sukupuolen määrittely ääntelyn avulla ei oikein ole mahdollista. Kiivas paritteluääntely kuuluu vain uroksen viestintämekanismiin.

Linnut ovat monogaamisia (yksiaviollisia) ja tunnusomaista on, että ne hautovat luonnossa ei nyt aivan parvissa, mutta hyvin läheisessä kontaktissa muihin lintuihin. Perhesiteet ovat niin vahvat, että voimme puhua "ihmisten mielessä" suurperheistä. Eli ensimmäiset poikaset auttavat seuraavan sisarussarjan hoitamisessa ja ruokkimisessa. Niin kauan kun poikaset ovat vielä pesässä, eivät emolinnut päästä ketään pesän lähelle, mutta kun poikaset ovat pesän ulkopuolella, osallistuvat muut vanhemmat sisarukset poikasten ruokkimiseen ja emolinnut sallivat sen täysin. Myös poikasten ruokkiminen pesäpöntön istumatangolta päin usein sallitaan, mutta koskaan ei kuitenkaan ruokkivaa lintua päästetä pesään sisälle. On todistettuja tapauksia, missä toinen emolinnuista on kuollut pesäpoikasten aikana ja tällöin leskilintu ja muut sisarukset hoitivat poikaset loppuun.

Löysänä parvilintuna linnut ovat erittäin sosiaalisia ja niitä voidaan pitää häkissä myös muiden peippolintujen kanssa. On vain kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, että seuralinnut ovat 100% tautivapaita ja eikä niissä esiinny ilmapussipunkeja. Tätä on kyllä melkein mahdotonta varmistaa, jos lintujen alkuperä on tuntematon. On jopa mahdollista pitää samassa isossa häkissä sekä undulaatteja että gouldeja, mutta kasvattaminen ei näin onnistu. Sairastumisherkkyyden takia suositellaan, että gouldit pidettäisiin vain omiensa parissa. On myös pidettävä itsestään selvänä asiana, että lintu ei ole mikään yksineläjä, kuin esim. kanarianhempon uros. Yksinäinen lintu kärsii aina ja tulee usein neuroottiseksi ja syömishäiriöt jne. aiheuttavat sen ennenaikaisen kuoleman.

Lintujen hoito ei ole nykyisin enää vaikeaa. Lintu on selvästi enemmän seurallinen kuin esim. kanarianhemppo, myöskään sen hoito ja sen tarpeet eivät paljon kanarialinnusta poikkea. On vain kiinnitettävä huomiota siihen, että se on erittäin lämpöä vaativa ja että jatkuva rutikuiva huoneilma ei ole sille sopiva. Lintu vaatii selvästi enemmän huolenpitoa ja tarkkailua. Sen herkkyys saada ilmapussipunkkeja on todella suuri. Muut punkit eivät sitä sen enempää rasita kuin muitakaan lintuja, mutta silti ilmapussipunkit ovat sen suuri riesa.

Tartuntatie on lähes aina sama. Ihminen itse, tai myös irtosiemenseoksen kautta. Usein kun ostetaan irtosiemeniä eläinkaupasta saatetaan täysin huomaamatta kuljettaa ruuan mukana ilmapussipunkit suoraan lintujen omaan ruokakuppiin. Tartuntalähde on aina toinen lintu ja lintujen ysköksien kautta ihmiseen tai linturuokaan tai välineeseen. Kaikki ne linnut, jotka luonnossa joutuvat suorittamaan pitkiä lentomatkoja, kuten tutut undulaatit ja varsinkin harlekiinipeipot, pystyvät varmistamaan suuren hapensaannin vain suurien ilmapussien avulla. Sen takia lintu on muuten kevyt. Nämä ilmapussit toimivat tavallaan kun ylimääräiset happivarastot.

On selvää, jos tämä elin on vaurioitunut tai vahingoittunut, lintu kärsii heti suuria hengitysoireita. Usein ne aiheuttavat näille teholentäjille niin suuria hapensaantivaikeuksia, että lintu yksinkertaisesti kuolee siihen.

Tämä ilmapussi voi tulehtua bakteerien aiheuttamana, mutta usein se on niin, että punkit ovat ärsyttäneet tätä elintä niin pitkälle, että bakteerit pääsevät iskemään tai saavat yliotteen. Usein se on juuri tämä kaksois -mekanismi. Kun lintua on hoidettu antibiooteilla, punkit vain jatkavat työtään ja lintu ei paranee koskaan ja tuloksena on kuolema. Usein se on saanut vielä väärällä lääkityksellä ja yliannostuksella maksavaurion ja lopputulos on taaskin sama. Nämä punkit siis elävät lintujen ilmapusseissa, jotka ovat oikea onteloverkosto. Tässä ilmapussi-onteloverkostossa punkit viihtyvät lämpöisessä ja kosteassa ympäristössä aivan erinomaisesti ja lisääntyvät sitten sen mukaisesti.

Sen latinan kielinen nimi on Sternostoma tracheacolum. Sen on maksimissaan 0.7mm kokoinen, eli sitä on ihmisen silmällä lähes mahdotonta nähdä. Koulutettu silmä pystyy näkemään linnun kurkussa äärimmäisen pieniä tummia pisteitä, mutta harlekiinin kurkussa se on jo kurkun värin takia mahdotonta. Kehotan olemaan rasittamatta lintua turhaan.

Harlekiinipeippojen kohdalla voidaan kostuttaa kaulan sivussa höyhenet kunnolla, siten että linnun kaulassa oleva iho näkyy kunnolla. Sitten voimakas uudentyyppinen taskulamppu toiselle puolelle ja suurennuslasilla voi nähdä henkitorvessa pieniä harmaahkoja pisteitä. Kyseinen käsittely on linnulle kuitenkin suuri rasitus ja kuuluu lääkärin tehtäviin. Lintuhan ei ole mikä koekaniini.

Ilmapussipunkin oireet

Ensioireena linnuilla on aina, että ne lopettavat laulamisen ja visertelemisen. Sitten linnun ääntely muuttuu oikein vinkuvaksi, sen oikein huomaa, että lintu yrittää laulaa, mutta ulos tulee vain vinkuvaa epäonnistunutta

vihellystä. Lintu usein masentuu tästä ja lopussa ääntely on vain käheää. Seuraava oire on varsinkin harlekiinien kohdalla se, että lintu yrittää saada lisäilmaa oikein pumppaamalla. Se lyö häntäänsä alaspäin,

oikein niiailee ja pomppii siinä toivossa, että se saisi enemmän ilmaa/happea elimistöönsä. Tämä on nähtävissä aina silloin kun se yrittää lentää eli rasittaa itseään. Lentäessä voimme pahassa tapauksessa kuulla oikein naksuvia ääniä ja yskänkohtauksia. Kumminkaan lintu ei pysty yskimällä pääsemään kiusaajistaan eroon.

Eli jos yskänpuuskan yhteydessä lintu todella yskii jotakin limaa ulos, kysymys ei ole ilmapussipunkeista. Kohtaus on ihan saman näkoinen kuin ihmisillä paha astmakohtaus.

Lintu yrittää kaikin keinon päästä punkeista eroon ja usein se saa jopa paljaita paikkoja kaulaansa pelkän raapimiset johdosta. Sen kunto heikkenee siinä samalla, kun se ei pysty enää edes kunnolla nukkumaan. Lopussa lintu on jo niin heikko ja happivajaus on niin suuri, että siihen se sitten kuolee. Ensimmäisistä oireista lopulliseen loppuun voi mennä useitakin kuukausia. Harlekiinien kohdalla se on kyllä niin, että kehitys on niin rajua, linnun alhaisen vastustuskyvyn takia, että koko prosessi voi kestää vain 3 viikkoa. Riippuen tietysti yleiskunnosta ja ravitsemustilasta. Kanarialinnuilla se voi kestää jopa puoli vuotta. Yleisenä sääntönä on, että mikäli teillä on harlekiinipariskunta eikä uusia lintuja ole tullut taloon, mitään kontaktia ei ole ollut muihin lintuihin, eikä linnunruuat ole hankittuja mistään normaalista poikkeavasta paikasta, tartuntatietä ei oikein voi olla olemassa. Tartuntatie luonnonlintujen kautta on muuten aivan olematonta.

Punkit leviävät vain kaikkiin niihin paikkoihin mihin linnut yskivät. Lähes aina vesiastia on pahasti saastunut ja lintu saa aina vain uudestaan ja uudestaan punkit vaikka lääkekuuri olisikin päällä. Eli vesikupit tulisi desinfioida erittäin tunnollisesti. Rutikuivassa hiekassa punkit eivät pysy kauaa hengissä, mutta kosteassa ympäristössä kokemukseni mukaan noin viikon. Punkkien munat kehittyvät myös noin viikon sisällä.

Edellä mainitusta syntyy tietenkin helposti kuva siitä, että ihminen voi itse hankia ilmapussipunkit eläinkaupasta tai jostakin toisesta paikasta, missä lintuja pidetään kuin eläintarhassa ja tartuttaa ne sitten kotona omiin lintuihin. Pahimmassa tapauksessa tämä on mahdollista, mutta kuitenkin suhteellisen kaukaa haettua. Vaikka olisimme olleet kosketuksissa muihin lintuihin ja punkit olisivat sitä kautta joutuneet vaikkapa omiin vaateisiimme, ei ole siltikään vaaraa että punkit hyppisivät vaatteistamme omiin lintuihimme. Ainakaan näin ei ole vielä koskaan todistettu käyneen. Ainoa mahdollinen tartuntatie on että punkit kulkeutuvat omiin lintuihin käsiemme kautta, eli jos olemme koskeneet saastuneisiin pintoihin, vaikkapa eläinkaupassa. Jos emme ole pesseet käsiämme hyvin, on toki mahdollista, että kuljetamme huomaamattamme punkkeja esim. omien lintujemme ruoka-astioihin tai muihin. Eli yksi pätevä keino punkkien estämiseksi on huolellinen käsienpesu. Lähes aina tartuntatie on meidän käsistä suoraan linnun ruokaan ja sitä kautta lintuihin. Hössötys siitä, että lintuharrastajat eivät voisi mennä enää eläintarhoihin tartuntariskin takia on siis täysin turhaa.

Eläinlääkäri määrää useimmiten linnuille lääkkeen, joka laitetaan ns. lapaluiden väliseen ihoon. Lääke imeytyy elimistöön ja punkit saavat myrkyt imemällä verta. Kuuri on suoritettava viikon jälkeen uudestaan jopa 3-4 kertaa, (lääkeaineesta riippuen) niin kauan kunnes oireet ovat poissa ja lintu pystyy taas lentämään ja jopa laulamaan. Tämä toimenpide edellyttää nyt myös sitä, että koko linnun ympäristö, häkki, sen alustat sekä kaikki muut tarvikkeet on lähes desinfioitava. Muuten on vaarana, että linnut hankkivat punkit yhä uudelleen ja uudelleen. Kokemukseni mukaan punkit pysyvät linnun elimistön ulkopuolella hengissä noin viikon.

En ole mikään lääkäri tai farmaseutti, eli en tietenkään voi ehdottaa mitään sopivia lääkkeitä. On ihmeellinen ristiriita olemassa ja se on nähtävissä jo nettisivulla, eli että kasvattajat ja pitkäaikaiset harrastajat antavat erilaisia neuvoja kuin lääkärit ehdottavat. Minulla itsellä on kokemuksia vain BLATTANEX nimisestä aineesta ja sen ansiosta ongelmia ei ole esiintynyt enää vuosiin. Sen tehoaine on Dichlorvos. Minulla ei tällä hetkellä ole enää harlekiinipeippoja vaikka se onkin suuri haave, vanha rakkaus ei ruostu koskaan. Mutta silloin aikaisemmin tämä aine ainakin oli tehokas, eikä ongelmia syntynyt. Lähes kaikki ammattikasvattajat käyttävät sitä aina silloin tällöin ja usein vain ennakkotoimenpiteenä. Aine on haihtuva kaasu ja se jätetään huoneen kuutiomäärän mukaan vaikuttamaan 2:ksi vuorokaudeksi. Kyseinen toimenpide on uusittava viikon kuluttua, että myös punkkien munista kuoriutuva sukupolvi saisi häädön.
Ainetta käytettäessä tuhoutuu samalla myös muita tuholaisia, kasveista lähtee loiset ja punkit, jopa kärpäset putoavat maahan. Viimeksi vuosia sitten käytin ainetta, kun huomasin, että juuri kuoriutuneita poikasia ruokkivassa kanarialintuemossa oli e.m. oireet. Diagnoosi oli muuten väärä, kyseessä oli vain pieni linnunmaidontuotanto häiriö, mutta sekä emolintu että poikaset kestivät turhan käsittelyn hyvin.
Petollinen asia ilmapussipunkeissa on se, että eri lintulajit sietävät punkkeja eri tavalla ennen kuin ensioireet ilmaantuvat. Voi esimerkiksi olla, että joku undulaatti on punkkia kantava yksilö ja se on näin tartunnan lähde, mutta muut linnut vaan sairastuvat ja saavat ensioireita. Kantava yksilö voi näin kokonaan jäädä saamatta lääkettä ja oravanpyörä on valmis. Riisipeipot ja viiriäiset ovat juuri tällaisia vuosikausia punkkeja kantavia lajeja, joiden oireet ilmaantuvat vasta hyvin myöhään. Tästä syystä on aina hoidettava kaikki linnut samasta häkistä ja melkein jopa kaikki linnut samasta huoneesta. Jos samassa huoneessa on monta häkkiä voivat punkit leijailla pölyhiukkasten mukana jopa monien metrien päähän, varsinkin päällekkäin olevat häkit ovat melkein aina saastuneita.

Tyhjä häkki ulos pakkaseen ja se on punkkivapaa muutaman tunnin jälkeen. Myös laittamalla esineet pakastearkkuun yöksi saadaan aikaan sama tulos.
Kehäkukka tee auttaa samankaltaisiin, ei punkkien aiheuttamiin, oireisiin.
Jäkälä lievittää lintujen tuskaa, mitä jatkuva kutina aiheuttaa.
Valkosipuli lievittää myös ja punkit heikentyvät, mutta eivät kuole lopullisesti.
Kamomillatee lievittää aina ja rauhoittaa ärtyneitä limakalvoja.
Näillä e.m. aineilla voidaan estää se, ettei ärtyneeseen henkitorven, keuhkoihin tai ilmapussiin iske enää muita bakteereita, jos niin tapahtuisi, linnun kunto heikkenisi nopeasti ja se ei voisi edes nukkua kunnolla.

Ainoa luontaistuote, mistä on puhuttu paljon ja mitä ammatti kavattajat käyttävät ilmeisesti aika menestyksekkäästi on luontaistuotekaupasta joskus saatava Neem-puun siemenöljy. Annostelusta en voi sanoa yhtään mitään, ei ole kokemusta, mutta sain tietoa lintujen kasvattajilta, että se sumutetaan hätätapauksessa jopa suoraan linnun kurkkuun. Väitteiden mukaan se on ainoa luonnonaine, mikä tehoaa punkkeihin. Aine sisältää ainesosia jotka imeytyvät verenkiertoon ja saavat aikaan, että punkit lopettavat mauttomaksi muuttuneen veren imemisen ja siihen punkit sitten kuolevat. Aine ei suoraan tapa aikuisia punkkeja, mutta munat ja nuoret kuoriutuneet punkit kuolevat siihen. Kasvattajat varsinkin Englannissa ja Amerikassa käyttävät ainetta niin, että ne sumuttavat ainetta hyvin laimeana seoksena häkin pohjan hiekkaan, aina hiekanvaihdon yhteydessä. Poikasien kasvuun tai hedelmöittymiskykyyn aine ei tietojen mukaan vaikuta. Englannin kieltä taitaville on seuraavassa lisätietoa:

http://www.vit-verim.com/neemazal_us.htm

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?CMD=search&DB=PubMed  
ja sieltä haku: neem oil

Luonnon oloissa on huomattu, että kun linnut syövät savea punkkien tuhotyöt heikkenevät, mutta tämä mekanismi on vielä täysin tutkimatta. Papukaijat ovat tässä asiassa tulleet oikein riippuvaisiksi saven saannista. Me voimme myös antaa linnuille savea, ei se ainakaan vahinkoa tee. Desinfioiminen mikrossa on jo tunnettu konsti.

Harlekiinipeippo pystyy lisääntymään vielä samana vuonna kun se on syntynyt. Se on niin sanottu harjoittelujakso. Ihminen elää usein siinä toivossa että poikasia olisi tulossa, mutta meidän on syytä olla sallimatta liikaa nuorien lintujen harrastuksia, kesken se asia kuitenkin jää. Eli lintujen iän on oltava vähintään 1.5 vuotta.

Harlekiinipeippojen lisääntymisrytmi on jo täysin muuttunut Eurooppalaisen kesä-talvirytmin mukaiseksi, eikä se ole enää riippuvainen Australian sadekauden rytmistä. Meidän oloissa lintujen aktiivisuus lisääntyy yleensä alkukesällä ja jos annamme niille idätettyjä siemeniä ja eläinproteiinia, lähtee oikea vireys melkein aina liikkeelle. Linnun lisääntymiskyvynkesto on lähes 8 kuukautta.

Eli auringon valon lisääntyminen vaikuttaa aktiivisuuteen, aktiivisuuteen kuuluvat sitten kylpemiset jne. Silloin kun annamme linnuille enemmän viherruokaa ja idätettyjä siemeniä samalla nostaen lämpötilaa, matkimme oikeastaan sadekauden loppumista. Prosessi on niin nopea, että linnut saavuttavat vireyden jo 3 viikon sisällä ja lähes aina yhtäaikaisesti.

Linnut rakentavat luonnossa pesänsä määrättyihin puihin, usein tiheään okistoon, vähän samalla tavalla kuin meidän rastaat. Häkkioloissa linnut ovat valmiita rakentamaan pesänsä minkälaiseen pönttöön tahansa. Niille kelpaa yhtä hyvin suurehko puolikuppimainen pesäalusta kuin undulaattilaatikkokin. Mutta käytännöllisin on minun kokemukseni mukaan alapuolella näkyvä pesäalusta. Sen koko on noin 14x14cm tai 15x15cm, alapohjan laidat voivat olla vain 3-4cm korkita. Yläosan korkeus on myös 14-15cm ja sen on kolmelta sivulta suojattu ja yhdeltä sivulta auki.

Nyt tämä pesäalusta voidaan sijoittaa häkin ulkopuolelle, kiinnittämällä aukon ylälaidoille pienet ripustinkoukut, tai se voi myös olla häkin sisällä, silloin koukut ovat takalaidalla. Itse suosin alustan laitamista häkin ulkopuolelle ja sen suojaamista myrkyttömällä läpikuultavalla paperilla. Kaikki kontrollit sujuvat näin paremmin ja se voidaan suojata liialta valolta, mikä on häkin sisällä lähes mahdotonta toteuttaa. Tärkeää on, että alustassa on tumma katto, vaikkapa kovalevyä, se antaa linnuille hyvän turvallisuudentunteen. Lintu rakentaa kopperoonsa semmoisenkin peuhko–pallopesän, jonka on oltava sisältä todella pimeä. Paras pesämateriaali on suhteellisen tumma kuivunut leveä heinä ja sisävuorausmateriaali, mikäli ei ole saatavissa täysin desinfioituja höyheniä, hamppua tai pellavankuituja, mitä esim. hirsirakentamisessa käytetään. Lintu voi rakentaa pesän vielä niin, että alustan aukon kautta kulkee semmoinen sisäänlentoa varten tarkoitettu putkimainen rakennelma, aukko alaspäin. Lintu rakentaa pesänsä aina häkin pimeimpään paikkaan ja jos häkissä on vielä ylävalo, lintu joutuu kyllä rakentamaan aikamoisen pallon, että se saa sen sisältä pimeäksi. Tässä on todella lintuja vähän autettava. Kun vielä otat huomioon, että lintu saavuttaa pesävireyden lisääntyneen valon avulla. Eli lintu tarvitsee kyllä todella väh.. 12t (mutta max. 14t) kunnolla valoa, normaali huoneen valomäärä ei riitä alkuunkaan, no ehkä keväthangen aikaan, mutta ei yleensä.

Tässä vaiheessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, ettei enää tapahdu minkäänlaisia muutoksia. Sama valon ja äänen määrä, samat linnut häkissä, samat siivous- ja vedenvaihtorytmit ja täysin sama ruoka ja ruokkimisajat, eikä minkäänlaisia ruokailumuutoksia. Linnuilla on pirullinen taipumus lopettaa pesimispuuhat kun on tapahtunut joitakin em. muutoksia, varsinkin ruokailun suhteen.

Linnun ruokailu - dieetin tulisi nyt olla seuraavanlainen :

1/3 osaa idätettyjä siemeniä ja raasteita

1/3 osaa eläinperäistä proteiinia ja

1/3 osaa vakio kuivamuonaa.

Minä itse olen menetellyt niin, että olen sekoittanut aamulla kuivat ja idätetyt siemenet yhteen (samat määrät). Kun tuntuu, että rutikuivat siemenet ovat tavallaan luonnottomia, koska ei niitä siihen aikaan luonnossakaan ole saatavissa. (kypsiä kyllä, mutta ei kuivia)

Vitamiinien lisäys ei ole enää eduksi, sen avulla saavutetaan kyllä varsinkin E-vitamiinin avulla oikea pesimisvireys, mutta se on haitaksi nyt. Idätetyissä siemenissä on ihan tarpeeksi paljon vitamiineja.

Lintujen arkuus ruuan suhteen johtuu ilmeisesti siitä, että lintu todella luonnossa syö vain 4:n eri heinäkasvien siemeniä ja lentäviä muurahaisia, ei mitään muuta ja näin ollen sillä ei ole tarvetta vaihtaa

tuttuja ruokia koskaan. Lintu voi usein pahoin kun ihminen tekee jotakin pieniä muutoksia ruokavalioon, linnuille ne merkitsevät aina suurien luonnon mullistuksien aikaa (esim. trooppiset rajumyrskyt jne.) linnut koettavat ensisijaisesti pysyä hengissä, eikä tällaisissa tilanteissa olisi edes mahdollisuutta poikaskasvattamiseen.

Meidän on mahdotonta saada selville koska ensimmäiset munat ovat tulleet. Samalla tavalla emme voi tietää montako munaa on ja koska emolintu on aloittanut hautomisen. Usein pesä on niin tiheä, että on mahdotonta edes nähdä pesään sisään. Ed. mainittu pesäalusta on sellainen, että linnut eivät pysty rakentamaan sinne niin tiheää pesää, eli usein sinne pääsee kurkistamaan, mitä toki en suosittelisi. Undulaattipöntössä linnut muuten rakentavat lähes normaalin pesän, koska se on jo pimeähkö, mutta umpipönttö on hieman luonnoton. Kannellisessa undulaattipöntössä on helppo suorittaa kaikki hoidot ja muutenkin kontrolloida lintuja paremmin. Nyt on kyllä muistutettava, että linnut menettävät monien pöntössä kasvaneiden sukupolvien jälkeen täysin kykynsä rakentaa omille lajeilleen tyypillisiä pallopesiä.

Munat ovat lähes valkoiset ja lukumäärä on 5-6 ja usein jopa 7-8kpl. Yleensä emolintu aloittaa hautomisurakkansa viimeistään neljän munan tulon jälkeen, eli kuoriutumisajankohta on mahdollista laskea. 14 vrk. + 4 vrk. (enintään)

Tämän ajan jälkeen on jo heti pientä ääntelyä kuultavissa, mutta erikoista on se, että emolintu ei ruoki poikasta vielä, se odottelee vielä muiden kuoriutumista. Ihminen usein tässä vaiheessa hätäilee. Linnunpoikasilla on vielä oma vararavinneannos, se kuluu vakiorytmiin. Harlekiinipeipoilla on varsin suuret poikueet, mutta usein ei koko lauma selviä hengissä. Emolinnut ruokkivat poikasia lähes yksinomaan proteiini- ja puolikypsien tai idätettyjen siementen avulla, mutta ruokatarjontaa ei saisi missään nimessä muuttaa.

Ajankohtaa on vähän vaikea arvioida, koska ei voi oikein tietää mistä päivästä se laskettaisiin. Sääntö on, että ensimmäisestä ruokintapäivästä lähtien noin 22 vrk. ja poikue lähtee pesästä.

Linnunpoikaset itsenäistyvät erittäin nopeasti ja jo 2-3 päivän päästä ne syövät jo itse löytämäänsä ruokaa varovaisesti. 2:n viikon kuluttua uroslintu ei enää ruoki ja poikaset voidaan periaatteessa jo siirtää toiseen häkkiin, mutta on ehdottomasti sanottava, että poikaset on pidettävä niin kauan emolintujen seurassa kun

emolinnut sen sallivat ahtaassa häkissä. Linnut joutuvat vielä oppimaan harlekiinipeippojen käyttäytymiskaavat. Tätä kutsutaan leimaamiseksi. Kanarialintuartikkelissa tämä on selkeämmin selitetty, nyt on vain tiedettävä, että linnun oma lajikohtainen viestintä ja käyttäytyminen on sekä vaistoperäinen että hankittava (opittava).

Harlekiinipeipon vaistoperäinen osuus on varsin pieni, koska se elää luonnossa suurperheparvissa, missä nuoret linnut voivat seurata hyvin tiiviisti emolintujen käyttäytymistä ja poikasten hoitoa. Sen vaistoperäisen selviytymisosuuden ei tarvitse olla suuri. On myös tiedettävä, että keväällä syntyneet poikaset saattavat jo syksyllä harjoitella pesäntekoa ja parittelua, mutta tämä kuuluu lintujen normaaliin aikuistumiseen, se on tavallaan vain harjoittelua. Monet harrastajat tulkitsevat tämän väärin ja ovat pettyneitä. Parasta olisi, että alle 1.5 vuotiaita lintuja ei päästettäisi lisääntymään.

Jos tämä leimaaminen ei tapahdu kunnolla, on meillä sitten selkeä alkusyy kaikkiin niihin ongelmiin, mitä internetin lintuharrastajien keskustelupalstat ovat täynnä. Poikanen on täysi-ikäinen kun sen nokan harmaahko väri on muuttunut.

Harlekiinipeippojen kasvatus on itse asiassa sangen helppoa, eikä ihmisen tarvitse siihen paljoakaan puuttua. On vain valitettavaa, että meidän emolinnut ovat pahasti vieraantuneet luonnon rytmistä ja usein niitä rasittaa hyvin alhainen geenivaihtelu. Ainoa syy, jolla hoitaja voi aikaansaada pesinnän epäonnistumisen on väärä ruokinta tai linnun häiritseminen.

Jos annetaan em. dieetistä esim. liian paljon proteiiniruokaa, linnut yliaktivoituvat ja jättävät poikaset kuolemaan. Ne alkavat tällöin puuhastelemaan jo uutta pesää ja parittelemaan uudestaan täysin huoletta.
Jos annetaan liian paljon kuivasiemeniä, poikasten kehitys hidastuu ja emolinnut jättävät myöskin herkästi hommansa kesken, sisäisen kellon mukaan kuivakausi on jo liian pitkällä, että poikaset eivät selviäisi enää muutenkaan.
Jos annetaan liikaa idätettyä siemenseosta, kuivamuonaa ja proteiinia vain vähän, emolinnut rasittuvat varsin paljon, koska tällöin ne joutuvat ottamaan puuttuvat ainesosat omasta elimistöstään. Hyvin nuoret naaraslinnut riutuvat usein pahasti ja jättävät ruokkimisen kesken. Usein kuitenkin muutamia poikasia selviää tästä, ne ovat kyllä sitten pahasti väärin leimattuja, eivätkä koskaan opi syömään proteiiniruokaa.