Make your own free website on Tripod.com

Kanarialinnut

Koti ] Ylös ] Harlekiini peippo ] Kultatiikeripeippo ] Helmi-seeprapeippo ] Vahanokka - St Helen Waxbill ] Undulaatit ] Undulaatin kasvatus.. ]


Home
Undulaatit
Kanariat
Kultatiikeripeippo
Helmiseeprapeippo
Vahanokka
Harlekiinipeippo

Kanariahempo    Kanarian viher-ravinto

Kanarialinnun kasvatus

Kanariahempposivut sisältävät laulua, joten sen lataantuminen kestää aika kauan hitaammalla modeemilla, muttakannattaa odottaa. Sillä aikaa voit katsella kotimaisten kanarialintujen kuvia. 
Pesintäkuvasarja on vallan loistava. Edellisellä sivulla on myös uusia kuvia.

Sisällys:
Emolintujen valinta 
Lintujen alkuperä
Tuontilinnut
Ns. leimatut linnut
Emolintujen valinta
Höyhentyypin valinta
Pesimisajankohta
Seitsemän eri tekijää
Muniminen, hautominen ja poikasruokinta
Kuoriutumisajankohta

Hautomisrauha
Kuoriutuminen
Poikasruokinta
Ruokaseos
Lähtö pesästä
Poikasruoka
Uusi pesintä
Eekun repliikki


Puna-musta mosaiikki sekoitus

Kasvatusohjeet
Usein kuulee sanottavan, että kanarialintujen kasvatus on todella vaikeaa. Se voi toisaalta pitää paikkaansa, mutta toisaalta se voi myös olla ihan helppo juttu, kun määrätyt asiat otetaan huomioon.
Kasvatuksen A ja O on oikeastaan oikeanlaisten emolintujen valinta, pesimisvireyden aikaansaaminen ja oikean pesimisajankohdan valinta. Itse poikasten kasvatus on sitten jo todella helppoa.


"Sukujuhlat syöminkien merkeissä:"

Emolintujen valinta
1. Lintujen alkuperä
Emolintujen valinnassa on otettava huomioon, mistä linnut ovat peräisin. Jos et saa siitä tietoa ja linnut ovat lintukaupasta peräisin, on melko varmaa, että linnut ovat lähisukulaisia, usein jopa sisaruksia, vaikka ne olisivatkin eri kaupoista ostettuja. Sisäsiittoisuus ei sinänsä ole vahingollista linnuille, mutta alentaa lintujen ns. vitaliteettiä ja hedelmöitymiskyvykkyyttä. Keski-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan, luonnonlinnuista noin 10% on steriilejä, häkkilintujen kohdalla prosenttimäärä on undulaattien ja määrättyjen papukaijojen osalta jo 30%. Ns. "massalintujen" kohdalla prosenttimäärä voi olla jo jopa yli 50%. Kanarialintujen kohdalla tästä ei ole tutkittuja tietoja. Itse olen kuitenkin todennut, että kaikki itse kaupasta ostamani uroslinnut (7 kpl.) ovat olleet jollain tavalla kyvyttömiä. Siihen voi olla useita syitä. Linnut voivat olla hyvin hedelmöitymiskykyisiä, mutta parituskykyä ei ole - ja usein myös pesänteko-, hautomis- ja ruokkimiskyvyt ovat puutteellisia.

2. Tuontilinnut Terve lintu joka on tuotu esim. naapurimaastamme Venäjältä osoittautuu Suomessa usein hyvin heikoksi ja sairaaksi ja kuolee lähes varmasti ennenaikaisesti. Paikallislintukanta liikkuu yllättävän vähän ja on hyvin erikoistunut ympäröivien bakteerien ja viruskantojen sietämisessä, mutta vietynä oman alueen ulkopuolelle vastustuskyky uudentyyppisille bakteerikannoille on hyvin olematonta ja riittävää vastustuskykyä ei ole edes seuraavissa polvissa tarpeeksi. Tämän tyyppiset linnut voivat kyllä pari vuotta "kitua", mutta poikasten saanti on melko epävarmaa. Häkkilintujen kohdalla tilanne on vielä pahempi, koska lintu altistuu pienessä häkissä vielä rajummille bakteerihyökkäyksille esim. oman ulosteen kosketuksien ja pilaantuneen juomaveden kautta.

3. Ns. leimatut linnut. Jos ostolinnut ovat peräisin massatuottajalta, linnut eivät ole ns. kunnolla leimattuja. Tällä tarkoitetaan, että poikaset eivät ole koskaan nähneet muiden lintujen parittelua, pesäntekoa poikasruokintaa ja jne. Koko viestintäketju ensimmäisestä kosintaärsykkeestä lähtien on niille täysin outoa. Tämä viesti-ketjutapahtuma on vain osittain vaistoperäistä ja voi näin hävitä jo kolmannes polvessa.
Yleinen kasvatustapa ja jopa edesvastuuton kasvatusohje on, että uroslintu otetaan pois, koska emolintu pystyy kasvattamaan poikaset yksinkin. Tämä pitää paikkaansa, mutta poikaset eivät näin opi esim. uroksen käyttäytymiskaavaa ja tulevat siten usein kyvyttömiksi omissa lisääntymispuuhissaan.
Olen itse syyllistynyt tähän, koska tarvitsin uroksen muille naaraille ja poikaset haluttiin ostaa jo ennen kun ne olivat olleet yhteishäkissä tutustumassa muiden lintujen lisääntymis- ja poikastenkasvatuspuuhiin. Näiltä lintujen ostajilta kuulin myöhemmin, että on kummaa kun poikasia ei synny, tai ettei emo haudo tai ruoki. Kuulin jopa, että uros kyllä paritteli, mutta ei taivuttanut pyrstöä alaspäin, josta seurasi ei hedelmöittyneitä eli tyhjiä munia. Varmin tapa pilata hyviä lintuja on kasvattaa ne ilman urosta ja papukaijojen osalla käyttää käsiruokintaa.
Asia on nähtävä niin, että on tuottajien edun mukaista menetellä näin.
Eli jos ei ole tietoja lintujen alkuperästä ja kasvatustavasta, on poikasten saannin mahdollisuus pieni ja itse poikasten kasvatus voi olla tuskan taival, koska lintujen viestintäkieli (ärsyke ja vastareaktio) ei toimi kunnolla, edes emolinnun ja poikasten välissä.

4. Emolintujen valinta Intensiivinen tai "home" tyyppi:
Parin valinnassa on aina otettava huomioon, että parin tulee olla intensiivi + home tai molemmat hometyyppisiä.
Ero on seuraava:
Luonnossa uroslintu on intensiivinen ja väriltään kirkas. Naaras on haaleampi, eli höyhenien ulkoreunassa on vaalea tai harmaahko reunus, jolloin koko väri näyttää sumuiselta, homehtuneelta. Kanarialintujen kohdalla tämä sukuero on mennyt sekaisin, eli on olemassa hometyyppisiä uroksia ja intensiivisiä naaraita.
Jos emolinnut ovat molemmat intensiivisiä, tulos on, että 25% poikasista kuolee, koska geeniyhdistelmässä on ns. mortaalitekijä (elinkyvyttömyystekijä). Keski-Euroopassa tämä pariyhdistelmä on eläinsuojelulain mukaan kielletty. Käytännössä voi olla, että 4:stä munasta 1 kuolee jo munassa ja toinen poikanen kuolee nuorena. Kahden tai yhden poikasen kasvattaminen on jo hyvin ongelmallista. Koska ihmiset haluavat aina vain kirkkaan värisiä lintuja, hometyyppiset jäävät usein kokonaan ostamatta, näin syntyy ongelma oikeanlaisen parin muodostamisessa. Toinen ongelma on, että intensiiviset naarat ovat harvinaisia. Valkoisien lintujen kohdalla ero ei ole edes nähtävissä. Mosaiikkikuviollisten lintujen kohdalla riittää tieto että linnut ovat aina hometyyppisiä.

Pehmeä ja tuuhea tai kova ja karkea höyhentyyppi: Valinnan tulee olla juuri niin, että molemmat höyhenversiot osuvat yhteen. Jos pari muodostetaan niin, että molemmat emolinnut ovat tuuheatyyppisiä, poikasista voi tulla usein sairaita. Tästä johtuen höyhentupit voivat usein olla niin pehmeitä, että ne eivät puhkaise ihokalvoa ollenkaan ja kasvavat näin ihon alle pahkuraksi ja usein myös tulehtuvat. Tästä johtuen poikaset ei jaksa pitää itseään puhtaina. Myös emolinnut nyppivät nämä luonnottomat poikaset usein kaljuksi. Jos emolinnut ovat karkeaa höyhentyyppiä on lopputulos, että poikasien höyhenmäärä vähenee ja tulee usein paljaita paikkoja. Koska karkea höyhentyyppiset linnut ovat usein vielä väriltään kirkkaita ja intensiivisiä (eli haluttuja) massatuottajat käyttävät usein näitä lintuja, lopputulos on sitten nähtävissä eläinkaupoissa olevissa puoliksi alastomissa linturaukoissa.


Täysin ruskea uros

Pesimisajankohta
5. Vuodenaika ja pesimisvireys
Ensimmäinen tekijä:
Kanariansaarilla kantalinnut alkavat pesimispuuhansa jo helmikuun lopussa tai viimeistään maaliskuun alussa, riippuen hieman kevään tulosta. Tämä sama rytmi on edelleen nykykanarian häkkilinnuilla olemassa, se on hieman kuin sisään rakennettu kello, mutta tämä on vain yksi tekijä muiden joukossa.
Ensin on huomioitava, että lintujen sukuelimet todella lähes surkastuvat sulkasadon ja lepokauden aikana, eli sinä aikana ne ovat täysin steriilejä, etenkin urokset. Tarkemmin sanottuna, urokset ovat siis lähes 6 kk steriilejä ja naaraat vain noin 3-4 kk. Nyt on vain saatava nämä hedelmöittymisjaksot käynnistymään samaan aikaan. Kaupasta ostettu lintu on varmasti tässä rytmissä vielä ihan sekaisin, etenkin jos se on nuori yksilö.
Toinen tekijä:
Lämpötila säätelee erittäin paljon uroksien sukukypsyyttä ja lisääntymisvireyttä. Eli kun emolinnut ovat noin 15 asteisessa tilassa, urokset ovat vielä talvi-lepotilassa ja tällöin naaraat voisivat jo puuhastella pesäntekoa. Syy tähän on, että naaraat reagoivat enemmän valonmäärään sekä todennäköisesti valon pituuteen ja sen intensiivisyyteen. Kyseinen valo- ja lämpötilailmiö on sitten ns. toinen tekijä.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä kylmempi on etenkin naaraiden talvilepokausi, sitä varmempi ja sitkeämpi on sen hautomisvietti.
Suomessa on todella ongelmana, että jo helmikuun aikana kirkas keväthankiaurinko pistää naarat nopeasti huippukuntoon jolloin urokset ovat vielä ihan pihalla. Seuraus tästä on usein, että kahdet ensimmäiset pesälliset ovat tyhjiä. Pahin ja valitettavasti suhteellisen usein tapahtuva ilmiö on, että uros on juuri ja juuri hedelmöitymiskykyinen kun poikaset syntyvät. Tämä saa aikaan, että oikeaa poikasruokintavireyttä ei ole vielä saavutettu ja tällöin uros saattaa tuskastuneena jopa repiä pesän ja heittää poikaset pihalle tai sitten nokkia poikaset kuoliaaksi, kun ei ymmärtää niiden ruokintapyyntöjä.
Voi käydä myös niin, että uros tulee oikeaan kuntoon vasta kun naaras on jo aloittanut kahden epäonnistuneen munimissarjan jälkeen ennenaikaisen sulkasadon tässä tilanteessa tulos on sama. Nyrkkisääntö on, että helmikuuhun saakka tulisi pitää linnut hyvin pimeässä ja antaa vain korkeintaan 12 tuntia valoa, samalla pitäen lämpötilaa 15:sta asteen alapuolella. Helmikuun aikana tuntimäärää ja lämpötilaa voi vähitellen nostaa 18:sta tunniksi ja 20:ksi asteeksi noin 3:n viikon sisällä.
Jos linnut ovat olohuoneessa, jossa lämpötila on aina sama, on ainakin valon määrää säädeltävä.
Kolmas tekijä:
Ruokinnan muutos. Luonnossa linnut syövät lepoaikana vain kuivia siemeniä, niiden ruuansulatusentsyymikanta on tähän valkuaispitoiseen ruokaan erikoistunut. Nämä entsyymit viestittävät linnuille myös, että lepokausi on meneillään ja että tärkeintä on hengissä pysyminen ja eläminen säästöliekillä. Kun alkaa kevät, viher- ja proteiinipitoista ruokaa esiintyy nyt lintujen ruuansulatuselimistössä. Tällöin entsyymit muuttuvat ja vanha entsyymikanta heikkenee, jolloin uusi kanta vahvistuu ja erikoistuu proteiinin ja vihreän pehmeän selluloosan sulattamiseen. Tämä viestittää linnuille, että nyt on runsauden aika, äkkiä lisääntymään ja tekemään poikasia. Muiden lintulajikkeiden urokset vaihtavat vielä tässä vaiheessa koko värikkään höyhenpukunsa, eli muutos on todella radikaali. Kanarialinnut tarvitsevat myös tämän hyvin tärkeän tekijän. Eli lämpötilan ja valonmäärän vaihtumisen yhteydessä muutetaan ruokinta myös vähitellen täysin viher- ja munaruokapitoiseksi. Siemenet jäävät lopuksi kokonaan pois, tai vain idätettyjä siemeniä voi antaa.
Ruokintamuutos on tehtävä todella hiljakseen, koska lintu ei pystyy nopeasti sulattamaan puhdasta munaruokaa, jolloin sen ruuansulatussysteemi ei pysty sen hyödyntämiseen, tämän tuloksena voi olla paha ripuli ja se voi saada myös aikaan hyvin pahan hedelmöittymisesteen.
Neljäs tekijä:
Tutustuttaminen. Luonnossa urokset ja naarat elävät keväällä (muutoksen aikana) omissa parvissaan. Urokset ovat lähes yksineläjiä. Eli häkissä yhdessä oleminen on tähän aikaan tavallaan luonnotonta linnuille. Isossa häkissä tämä ilmiö on selvästi nähtävissä. Luonnossa linnut pitävät vain ääniyhteyttä, tämä onnistuu myös häkkilinnuilta. Kun edellä mainitut tekijät vähitellen muutetaan, muuttuu myös varsinkin naaraiden kohdalla koko ääntelykuvio. Naaraat ääntelevät tällöin aivan uudella tavalla (hyvin metallinen kimeä ääni). Tämä ääntely pistää usein uroksiin vauhtia, kilpalaulanta alkaa ja lopuksi kosintalaulanta. Tämä ärsyke- ja vastareaktioääntely kuuluvat normaaliin pesimisvireyskehitykseen, tämä reaktioketju on tapahduttavaa alusta alkaen.
Viides tekijä:
Ns. harmoninen pari. Kokemukseni mukaan, tämä on helpoin tekijä. Kun koko tapahtumaketju tapahtuu luonnollisen rytmin mukaan on tämä parinvalinta asia oikeastaan lähinnä "seuraus". Kasvattajat kertovat usein kuinka tärkeää on yhteen sopivan parin löytäminen, kyllä tämä paikkaansa pitää, mutta linnuilla on silti eroavaisuuksia omissa viestintä- ja ärsykekielissään.
Mutta ns. harmonisen parin löytäminen on kyllä ylivoimaisin tärkeää niille kasvattajille, jotka harrastavat ns. pakko-naittamista. Jos kaikki tapahtuu luonnollisen reaktiokaavan mukaan kestää parinmuodostuminen oikeastaan vain 1-2 päivää. Kun naaras päästää tämän kimeän kutsuäänen ja uros vastaa, tällöin linnut laitetaan näkö- ja kosketusetäisyyteen, jolloin naaras kantaa melko nopeasti nokassaan jokusta höyhentä tai heinäkortta, uros reagoi innostuneesti tähän ja etsi myös pesäntekovärkkiä.
Sitten pesäkuppi, pesän tekotavara ja linnut vain yhteen. Seuraava ärsyke- ja vastareaktiokaava on sitten jo, että naaras pyytää syöttämistä ja uros vastaa siihen. Näin on liitto solmittu. Seuraavana päivänä pesänteko on täydessä vauhdissa ja seuraavana päivänä kunnollinen pesä on jo valmis.
Ongelmat ovat kyllä ennustettavissa, kun linnut ovat koko ajan luonnottomasti yhdessä tällöin kuvio menee usein pahasti sekaisin, kun samassa häkissä on muitakin naaraita tai uroksia. Luonnollisissa olosuhteissa kanarialinnut ovat oikeastaan monogaamisia, (yksiavioisia) mutta kun yksinelävien uroksien määrä on populaatiossa isompi syntyy tähän aivan oma kuvio, mikä on lajin säilyttämisen kannalta hyödyksi.

Tutkimatta sen kummempi tämän sukupuolijakauman hyödyllisyyttä, meidän on vain tiedostettava, että lintuparilla on oma viestintäsysteemi muille lajitovereilleen. Tämä tarkoittaa ns. näytösparittelua, johon osallistuvat molemmat partnerit. Ahtaassa häkissä tämä voi kiihtyä jopa jatkuvaksi, viiden minuutin välein tapahtuvaksi. Tämä tarkoittaa vain selän päälle hyppimistä ja naaran niskasta kiinnipitämistä. Seuraus on usein, että oikea paritteluhetki tuhlaantuu ja naaras tulee niskasta lähes kaljuksi.
Urokset ajavat vain toiset urokset pois, mutta naarat voivat tapella jo oikein kunnolla ja voivat jopa vahingoittaa toisiaan. Ihmisille pelottavin reaktio on alistuvan naaraan kuolleeksi tekeytyminen. Tällöin se voidaan todella kuolleena ottaa pois häkistä, mutta se lähtee taas 5-10 minuutin päästä lentoon, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämä on kuitenkin harvoin tapahtuva ilmiö.
Jos tapahtuu niin, että tappelutovereista joku on vahingoittunut niin pahasti, että sille on tullut varta vuotava haava, (tällaiset syntyvät enimmäkseen törmäyksistä ja ne ovat usein nokan ympärillä) on suuri vaara, että lintu kuolee verenhukkaan. Lintu ei voi menettää montaakaan tippaa verta. Tällaisessa tilanteessa ihminen ei voi tehdä muuta kuin millä konstilla tahansa yrittää tyrehdyttää vuodon. Tähän on olemassa monia aineita, miehillä on joskus parranajoa varten tähän kelpaavia kemikaaleja. Pahin mitä voi tapahtua on, että jalasta on revitty osa irti, sitä vuotoa on lähes mahdotonta tyrehdyttää. Minulla se onnistui kerran viime hetkellä polttamalla. Lintu on nyt hyvässä kunnossa.
Kuudes tekijä:
Pesämateriaali.
Ensin annetaan karkeaa, usein tumman väristä materiaalia: kookos-, sisal-, hamppu-, pellava- tai kuivat heinäkuidut ja niiden tulisi olla noin 8cm pitkiä. Sitten annetaan jo pehmeitä villa- tai puuvillatyyppisiä vaaleampia kuituja noin 5cm:n pätkissä, tai naavaa ja kosteaa jäkälää. Sitten lopussa hyvin pehmeitä, lähes valkoisia vanuja, höyheniä tai sitten valkoisia eläimen karvoja (esim. koiran karvat). On tärkeää, että materiaali ei ole keinokuitua ja eikä myöskään liian takkuista, kuten lankatrasseli. Jos käytetään trasselia, sen on oltava noin 2cm:n pätkissä, muuten voi tapahtua vahinkoa, kun poikaslintujen jalat sotkeutuvat siihen.
Ei ole tietoa, miksi kanariat suosivat vain lähes valkoista sisävuorausmateriaalia. On todistettu, että hautomisvietti on häiriintynyt kun pesä on tumma ja munat ovat vaaleat. Silloin jopa pieni ylimääräinen häirintä voi saada naaraan hylkäämään pesän.
Seitsemäs tekijä:
Jos uros otetaan pois naaraan vielä hautoessa, niin että se ei enää kuule uroksen vartiointiääntelyä, naaras erittäin usein hylkää pesän. Mutta jos uros on viereisessä häkissä, vaikka eri naaraankin kanssa, ääntely-yhteys säilyy ja naaras jatkaa hautomista. Kun uros on pois, puuttuu yksi viestintäketjun osa, kuten naaraan ruokkiminen pesässä

Pariskunta.jpg (91199 tavu(a)) 13vk hautomisurakka.jpg (186299 tavu(a)) Pesän teko.jpg (176402 tavu(a)) wpe3.jpg (51774 tavu(a))
wpe14.jpg (26128 tavu(a)) hoohetki2.jpg (288916 tavu(a)) wpeA.jpg (46704 tavu(a)) wpeC.jpg (12576 tavu(a))
Ja tässä on yksi pieni urospoikanen.

[Kaikki nämä näkemänne linnut ovat Eeku Strahlin omistamia ja hänen kasvattamiaan.]

Takaisin ylös

6. Muniminen, hautominen ja poikasruokinta
Heti alkuun on mainittava, että innostus poikasten kasvattamisesta voi saada heti alkuun kovan takaiskun, jos ed. mainittuja parinvalinnan perusteita ei ole otettu huomioon.
Jos naaraslintu kärsii sisäsiitosvauriosta, väärän ruokinnan aiheuttamasta jonkin asteisesta maksavauriosta tai kokkiidi - taudin heikentämästä kunnosta, tai nuoruudessa kärsitystä riisitaudista (kalsium-kalkin puute) tai liiasta raudan saannista., voi seurauksena usein olla kyvyttömyys munimiseen. Tällaisissa tilanteissa muna usein kehittyy, mutta munimiskanava on liian ahdas. Tähän lintu kuolee lähes aina. Hieronta, kamomillatee-haude tai lämmin öljykäsittely ei tuota apua kuin poikkeustapauksissa. En lähde arvioimaan kuinka yleistä tämä on kaupasta hankituilla, tuntemattomasta alkuperästä olevilla linnuilla, mutta kokemukseni mukaan voin vain varoittaa, että se on melko yleistä. Joskus koko lintuharrastus voi kariutua tähän, koska kärsivän linnun lopettaminen on monille liian raskas kokemus. Mutta jos kotilintu on jossain vaiheessa tuottanut munan ja tiputtanut sen häkin pohjalle, ei tätä vaaraa ole.
Kuoriutumisajankohta
Luonnossa lintu alkaa hautomaan neljän munan jälkeen. Kanarialinnuilla tämä vaistosääntö on hieman domestifikaation kautta vinoutunut. Usein emolinnut aloittavat urakkansa jo heti ensimmäisen munan jälkeen. Seuraus tähän on, että poikaset kuoriutuvat 13.-14.päivän päästä samassa rytmissä. Eli ensimmäisen ja neljännen poikasen ikäero on jopa 4 päivää, tällöin emolintu ei enää haudo kunnolla kun sen on ruokittava jo ensimmäisiä poikasia. Tässä tapauksessa on normaalia, että viimeiseksi syntyneet poikaset kuolevat, useasti 2 kpl.
Ratkaisu on, että parinvalinnassa kiinnitetään huomiota, että vain naarat, jotka vielä hautovat luonnon rytmin mukaisesti valitaan. Jos kumminkin naaras aloittaa hautomisen jo heti toisen munan jälkeen on otettava aidot munat pois ja pantava keinomunat tilalle. Poikaskuolemien välttämiseksi ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin toimia näin. Myös pelkästään yhden tai kahden poikasen kasvatus ei ole helppoa. Emolintu tukahduttaa joskus vahingossa yksinäisen poikasen, muuten yksi poikanen ei pysy niin hyvin lämpöisenä. Jos kumminkin on vain yksi tai kaksi kuoriutunutta poikasta, on jätettävä vanhat tyhjät munat pesään alkuaikana muutamaksi päiväksi, ne toimivat ikään kuin lämpöpatterina ja tukahduttamisen esteenä. Tällaisissa tapauksissa voidaan käyttää myös keinomunia. Keinomunat voivat olla vaikkapa käsin tehtyjä kipsipalloja, kun ne vain ovat vaaleita ja saman kokoisia. Kipsimuovailumassasta käsin tehdyt pallot toimivat oikein hyvin. Neljäntenä aamupäivänä on sitten laitettava aidot munat takaisin, olipa 4. muna tullut jo tai ei. Nyt voidaan säädellä kuoriutumisajankohtaa muutamalla päivällä, voidaan lähettää munat vaikka postitse ulkomaille tai vaihtaa munat ulkomailta tai kavereilta saatujen munien avulla.
Usein munia vaihdetaan, jos emolinnut ovat lähisukulaisia tai jompikumpi emolinnuista on steriili tai vain että saataisiin erigeenisiä poikasia, ja että parittelua emolintujen ja poikasten välillä ei tarvitse enää estää.


Kantauros I , punainen mosaiikki

Hautomisrauha
Emolintu hautoo yleensä erittäin tunnollisesti, varsinkin silloin kun uroslintu on lähellä. Emo poistuu pesästä vain lyhyesti syödäkseen nopeasti ja ulostaakseen kertasuorituksena. Hautomisaikana ruuan on oltava proteiinipitoista ja sisällettävä viherruokaa joka on linnuille jo ennestään tuttua. On paha juttu, jos emolintu saa ripulin, jolloin munat likaantuvat ja alkio kuolee.
Kun uroslintu on poissa eikä ruoki naarasta, emo saattaa hotkaista äkkiä jotain sopimatonta ja tulos tähän on ripuli. Ylipäänsä hautomisvietti on erittäin vahva, ja oikein leimattu emolintu suoriutuu tehtävästä melkein aina kunnolla. Paras tapa on jättää lintu ihan rauhaan. Ei lintu kuitenkaan kovin helposti häiriinny ihmisen toimista, kuten häkin puhdistamisesta. Jos kumminkin häkin puhdistuksen yhteydessä emolintu syöksyy ulos pesästä, tulee vain tietää, että lintu on jonkun asteisessa transsissa tai horroksessa ja saattaa törmätä ja vahingoittaa itseään hyvin helposti. Tällöin on heti lopetettava kaikki ja jätettävä lintu ihan rauhaan. Lintu kyllä melkein aina palaa takaisin pesäänsä.
Ympäristön lämpötila ei ole kovinkaan merkittävä seikka. Olen saanut poikasia vaikka yön aikana lämpötila on ollut jo pakkasen puolella. Mutta liika lämpö on huono asia, tällöin emolintu seisoo kohollaan munien päällä ja yrittää värisyttämällä siipiään jäähdyttää munia. Silloin kosteus on tärkeää ja otettava erityisesti huomioon, eli kylpymahdollisuus on oltava kesäaikana aina. Kylpymahdollisuuden puuttuminen aiheuttaa usein kesäisin ns. ikkunalautahäkeissä poikasten menehtymisen.

Kuoriutuminen
Poikaset kuoriutuvat 13.-14.päivänä yleensä aamupäivällä. Nyt on kriittisin hetki, nyt emolintu on jätettävä täysin rauhaan. Emolintu on herkässä tilassa ja avustaa poikasia kuoriutumisyrityksissään. Yleensä ihminen halua juuri tällöin nähdä poikaset ja saattaa jopa ajaa emolinnun pois pesästä, nähdäkseen onko jo tullut poikasia. Seuraus voi olla karmea, juuri tähän pikkupiipittäjät usein kuolevat. Pikkulinnut päästävät jo hyvin hiljaisia ääniä ja yleensä ihminen pystyy jo seuraavana päivänä kuulemaan poikasten ääntelyä.
Emolinnussa tapahtuu nyt hyvin vaikea hormonaalinen muutos. Sen ns. linnunmaidon tuotanto lähtee liikkeelle. Ei ole tietoa mikä laukaisee tämän muutoksen, mutta tiedetään että munista tuleva viesti sen aiheuttaa. Koska se ei lähde liikkeelle jos munat ovat hedelmöittymättömiä. Myös kun alle laitetut munat ovat rytmissä myöhässä linnunmaidontuotanto on juuri kuoriutumishetkellä kunnossa.

Poikasruokinta
Hyvin leimattu emolintu tai jo kokenut vanhempi emolintu hoitaa tehtävänsä yleensä mutkitta. Eikä ihmisen tarvitse puuttua siihen. Parin päivän päästä uroslintukin osallistuu jo ruokintaan. Uroslinnuilla ei ole linnunmaitotuotantoa, joten se ruokkii poikasia vain esisulatetulla ruualla. Tässä vaiheessa on tärkeää muistaa, että kuiva siemen ruokinta saattaa joskus aiheuttaa ruokinnan lopettamisen. Mieluimmin ei anneta ollenkaan kuivaa siemenruokaa, vain idätettyä siemenseosta, mikä on sitten taas on erittäin herkkää pilaantumaan. Luonnossa kuiva siemenruokinta viestittää, että kuiva kausi on alkanut ja tällöin poikasilla ole mitään mahdollisuutta pysyä hengissä. Yhden ainoan kuivasiemenen tarjonta –varsinkin punavärisillä linnuilla pilaa jo kaiken. Hirssitähkät –usein homeitiöiden saastuttamat - ovat oikein pahoja tässä tilanteessa. Jos kumminkin käy niin hassusti, että poikaset saavat sopimattomasta ruuasta johtuen ripulin, joutuu ihminen tarkistamaan pari kerta päivässä, että poikasten ulosteaukko on pysynyt puhtaana ja että jalat ei pakkaannu ulosteesta. Vain kokenut kasvattaja hallitsee lintujen pesemisen ja luonnonlääkkeiden antamisen. Kamomillateen antaminen on erittäin tehokasta ja vaaraton ennakkotoimenpide. Poikaset eivät pysty säätelemään omaa lämpötilaansa. Märkä poikanen kuolee lähes aina.

Ruokaseos
Ruuan tarve on erittäin suuri, kun otetaan huomioon, että nuori lintu joutuu kolmen viikon aikana kasvamaan lähes ison rusinan koosta aikuiseksi linnuksi. Sopiva poikasruokamateriaali on: 1/3 osaa porkkanan hienoa raastetta, 1/3 osaa munan keltuaista ja 1/3 osaa kaurahiutaleita ja omenaseosta. Kauran osuus ei saa olla suuri. Ennen vanhaan kauran tilalla käytettiin tuore juustoa, raejuuston tyyppistä tai kevyttä rahkaa ja tilkka maitoa. Tämä ei nykyisin enää ole hyvä ohje, kun on todettu, että pastöroiminen ja maitopulveri on muuttanut sen linnuille sopimattomaksi. Päivä päivältä munan osuutta on vähennettävä ja omenan ja porkkanan osuutta lisättävä. Siihen voidaan lisätä myös pölyksi jauhettua ehdottomasti keitetyn kananmunan kuorta ja myös hunajaa ja hieman kalanmaksaöljyä. Viherruokinta kesäaikana ei ole vaikeaa: Voikukan lehti on hyvin tärkeä lääkeyrtti ja pitää ruuansulatussysteemin kunnossa. Pigmenttitarjontaa on oltava jo ennen munien munimista ja on aloitettava 4. päivänä kuoriutumisen jälkeen.
Kalkin ja rikin saanti on hyvin tärkeää. Höyhenet sisältävät pääasiassa rikkiä ja luuston kasvu kaipaa kalkkia ja B-vitamiinia. Kanamuna on paras ja riittävä rikin lähde. Jos ruuassa ei ole tarpeeksi kalkkia, naaraslintu ottaa sen tarvitseman määrän sitten omasta luustostaan, joka takaa poikasten elinmahdollisuuden, mutta heikentää kyllä naaraslinnun elinoloa. Jos naaraslintu sitten kasvattaa kolme poikassarjaa (ja vielä ilman urosta) se kuolee kyllä melko varmasti ylirasitukseen, kalkin ja muun puutokseen. Muuten kolme poikas-satsia on vielä ihan normaalia. Lintu ilman melaniinia tarvitsee huomattavasti enemmän vitamiineja kuin melamiinilintu. Myös tummien lintujen lämmönsäätökyky on huomattavasti parempi kuin vaaleiden lintujen.

Lähtö pesästä
Aikataulu on seuraava: 13.-14. päivänä hautomisen jälkeen oli kuoriutuminen. Tästä eteenpäin: 1-4. päivänä naaras ruokkii linnunmaidolla, uros syöttää naarasta. 5.-6. päivänä uros aloittaa syöttämisen (rengastaminen), 6.-7. päivänä poikasten ulosteet eivät ole enää limakalvoissa eikä emolinnut vie niitä enää pois. 7.-12. päivänä höyhentuppien kasvu, 12.päivänä linnut ovat hyöhenpalluroita (kriittinen hetki: pesästä pakovietti) 16.päivänä poikaset jo seisovat pesän reunalla 17.-18. päivänä pesästä lähtö. Tästä eteenpäin 3:n viikon kuluttua linnut syövät itsenäisesti ja 4.viikon päästä aikaisintaan "ei suositeltava" myyntihetki. 8:lla viikolla nuoret urokset alkavat ääntelemään 9.-10:llä viikolla poikas-sulkasato, jossa lintu vaihtaa koko pien-höyhenistönsä ja lopullinen väri tulee esille. 12.-13:lla viikolla ns. leimaaminen on suoritettu ja linnun voi päästää uuteen kotiin.

Koko pesässä oloaika on n. alle 3 viikkoa, riippuen ruokinta olosuhteista. Koko pesässä olo jakson toinen vaihe on kun emolinnut eivät enää poista poikasien ulosteita. Pikkuhäkissä tämä on usein hyvin sotkuinen vaihe. Pesän reunoja voidaan kyllä vähän siistiä, nyt huomaa kuinka tärkeä on karkean pesämateriaalin osuus. Tämä vaihe on toinen hyvin kriittinen vaihe. Jos ihminen pari päivää ennen poikasten pesästä lähtöä siivoaa häkin tai muilla tavoin häiritsee poikasia, voi olla seuraukset kohtalokkaita, koska poikasten refleksit ovat tässä vaiheessa jo kehittyneet niin että ne automaattisesti ryntäävät pois pesästä, jos niitä häiritään. Ennen tämän refleksin kehittymistä poikaset käpertyvät hyvin tiiviisti pesän pohjaan liikkumatta ja toivovat, että vaara menisi ohi. Loppuvaiheessa refleksi ovat jo kehittyneet niin, että pakoyrityksessä on suurempi mahdollisuus selvitä hengissä. Jos poikaset ryntäävät pois pesästä, ne eivät enää palaa pesään, koska eiväthän ne voi mennä refleksikehityksessään taaksepäin. 

Pienet linnut eivät pysty vielä istumaan oksilla, joten ne istuvat maassa. Emolinnut eivät ruoki maassa köröttäviä poikasia, koska ne eivät tunnistaa niitä. Useat poikaset usein vielä tässä vaiheessa menehtyvät. Konstit ovat nyt vähissä, häkin ulkopuolisessa pesähäkissä homma onnistuu niin, että poikaset pistetään takaisin pesään ja menoaukko suljetaan verkoilla, niin että emolinnut voivat ruokkia poikasia verkon kautta. Tämä on usein aika toivoton yritys.
Linnut lähtevät pesästä yleensä lähes samanaikaisesti, jos kehitysaste on sama. Jos nyt kumminkin käy niin, että heikoin yksilö jää vielä pesään (kts. keinomunien tarpeellisuus) käy valitettavan usein niin, että emolinnut eivät enää ruoki sitä. Kysymys on vain ärsykkeestä, pesän ulkopuolella olevat poikaset huutavat niin voimakkaasti ruokaa, että pesäkolosta kuuluva heikko ääntely jää emolinnuilta kuulematta. 
Nyt saattaa kostautua se, että ei ole huolehdittu poikasten samanaikaisesta kuoriutumisesta. Jos käy niin, että pesässä olevan poikasen kunto heikkenee pikkuhiljaa aliravitsemuksesta johtuen, voi ihminen yrittää pelastaa sen vain ruokkimalla sitä käsin. Tästä kyllä seuraa hyvin väärin leimattu yksilö, mutta se on ainoa mahdollisuus pitää lintu hengissä. Ja tämä ongelma on kyllä korjattavissa vielä myöhemmin. Se on kumminkin kokemusta ja tietämystä vaativa asia. Joskus olen ottanut semmoisen poikasen ulos pesästä ja istuttanut sen häkkiin muiden joukkoon ja se on saanut sitten emolinuilta ruokaa. 

Ratkaisevinta on, että nuori lintu pystyy istumaan oksalla, jos se istuu maassa, emolinnut eivät huolehdi siitä, jos näin on kuitenkin käynyt avuksi voidaan laittaa häkin pohjalle kiipeilyoksia. Luonnossa näkee saman ilmiön usein, että pesästä pudonnut linnunpoikanen jää emolinnuilta ruokkimatta.

Tätä ilmiötä kutsutaan myös "runner"- ilmiöksi. Jos linnunpoikasessa on joku vähäinen kehitysvika tai joku muu tauti, on seurauksena usein se, että lintu ei oikein jaksa lentää. Se vain juoksee häkin pohjalla. Kaikki muut linnut vierastavat tällaisia runnereita. Liian aikaisin pesästä rynnänneet poikaset ovat usein juuri tällaisia runnereita. Emolinnut saattavat tappaa tällaisia yksilöitä tai ainakaan ne eivät tuhlaa energiaansa niihin. Käsin ruokitut papukaijat ovat usein runneria. Ne jäävät runnereiksi koko eliniäkseen ja parivalinta on näille linnuille lähes mahdotonta, koska tämä syrjintä-refleksi on kaikilla linnuilla olemassa. Mutta kun poikaset ovat samalla kehitysasteella ja ne jätetään tässä vaiheessa täysin rauhaan, pesästä lähtö on hyvin luonnollinen, eikä ihmisen tarvitse puuttua siihen.
Pesän ulkopuolella linnut itsenäistyvät noin 3:n viikon sisällä aikuisiksi.
Vanha pesä poistetaan infektio-lähteenä heti kun poikaset ovat lähteneet omille teilleen.

Pahin poikasten surmaloukku on kylpyastia. Voi käydä niin, että poikaset ovat aamu varhain lähteneet pesästä ja herätessään ihminen löytää 3 kylpyastiaan hukkunutta poikasta . Eli kun poikasten pesästälähtö on lähellä on huomioitava, että kylpyastiaan tulisi laittaa vain 5-6mm. vettä, ihan varmistuakseen siitä etteivät poikaset huku sinne, senttikin vettä on jo liikaa.

Uusi pesintä
Tämä on kaikista kriittisin kolmas vaaratekijä
Luonnossa uroslintu huolehtii poikasruokinnasta ja ne touhuilevat keskenään jossain kaukana emosta. Naaraslintu suunnittelee jo seuraavaa pesäntekoa, se rakentaa jo uutta pesää tai kunnostaa vanhaa. Se etsii itselle sopivaa ruokaa ja kun poikasten ruokintapyyntöviestit ovat kaukana, emo voi rauhassa keskittyä pesäntekoon.
Isossa luonnonhäkissä on selvästi nähtävissä, että naaraslintu tässä vaiheessa etsii itselleen aivan toisenlaista ruokaa, se koostuu pääasiassa viherruuasta, suuresta määrästä kivennäisaineita ja jostain tuntemattomasta syystä se napsii myös eläinperäisiä ruokia. Naaras etsii  sääskiä, hämähäkkejä ja muurahaisia, tällöin sillä on erityinen tarve syödä kirvoja, mitä se yleensä ei syö eikä ruokkiva uros välitä niistä. Tämä ruoka olisi liian kevyttä kasvaville poikasille.
Nyt pienessä häkissä tilanne muuttuu toisenlaiseksi. 
Poikasten ruokintaärsyke on aivan lähellä emoa, samaan aikaan kuin emon sisäinen kello huutaa seuraava pesuetta ja nopeasti. Voimakas poikasruokinta-aine vielä vahvistaa tätä reaktiota. Pesäalusta on nyt viety pois. Pesämateriaalia ei löydy mistään. Hätä on nyt naaraalla suuri. Jopa ruokakuppiin on yritettävä tehdä uusi pesä, poikaset häiritsevät sen touhuja. Pehmeät höyhenvärkit ovat aivan silmien alla, nimittäin poikasten untuvat ja niin sitten tapahtuu, että emolintu nyppii poikaset lähes paljaiksi. Naaraslintu on aivan ärsyke-sekamelskassa, eikä ymmärrä omia puuhiaan. Oikeastaan sen ei tarvitsisi enää edes tunnistaa omia poikasiaan, mutta ruuanpyyntöärsyke on aivan ylivoimainen.
Tämän virhereaktion syy on kaksitahoinen. Pesämateriaalin puute on yksi ja toinen on todennäköisesti eläinperäisen proteiinin puute. Nypittyjen höyhenien tyvistä löytyy sitten se tarvittava aine.

Kuinka tunnollinen lintukasvattaja voi antaa ohjeen, että uroslintua ei tarvita. Massatuottajat "verkottavat" tässä vaiheessa poikaset niin, että naaras pystyy ruokkimaan, mutta ei nyppimään. Uros päästetään sinne vain parittelemaan, se taas ei tunnista omia poikasiaan ja näkee niissä jo kosintakilpailijoita. Koko touhu on kamalan luonnotonta. Poikasten paljaaksi nyppiminen ei ole niille niin suuri ongelma, koska ennen myyntiä tapahtuu vielä poikas-sulkasato ja kaikki korjaantuu ennalleen. Näinhän se kyllä pintapuolisesti on, mutta se ei ole hyväksi linnun psyykelle, jos näin voidaan sanoa. Nuori nypitty lintu saa aikamoisen kammon lähilintuja kohtaan.

Koko asia on oikeastaan hyvin yksinkertainen, kun otetaan tämä rytmi huomioon. Meidän vain pitää seurata lintuja hyvin tässä vaiheessa. Kun naaras etsi pesämateriaalia sitä on sitten annettava, mieluimmin vielä hyvin pitkiä kuituja, että sillä olisi tekemistä. Alussa ei anneta pesäalusta vielä ollenkaan, mutta lopussa se on sitten jo annettava. Kerran voidaan ottaa vielä koko uusi pesä pois, se aloittaa sen nimittäin heti uudelleen. Siihen menee aikaa ja lopussa poikaset ja uros on siirrettävä toiseen häkkiin. Uros päästetään vanhaan häkkiin muutamaksi tunniksi paritusta hoitamaan. Siinä vaiheessa poikaset jo yrittävät syödä itse. Oman ruuan etsiminen kiihtyy myös, kun uros on hetken poissa. Vähän niin kuin valmiiksi esisulatetun ruuan pyytäminen on helpompaa, kun itse etsiminen ja vielä siemenien kuoriminen. Uskomattoman nopeasti nuoret linnut oppivat syömään itsenäisesti.

 

Poikasruoka
Jo toisella viikolla pesästä lähdön jälkeen nuoret linnut seuraavat hyvin tiiviisti kuinka ja mitä emolinnut syövät. Ne seuraavat jopa sentin päästä kuinka siemeniä kuoritaan. Uroslintu ei tästä touhusta häiriinny, mutta naaraslintu saattaa ärsyyntyä, kun poikaset käyvät lähes päälle oppiakseen ihan perus juttuja. Ruoka-astia on nyt parasta laittaa häkin pohjalle ja sen on oltava hyvin laaja, mieluimmin vielä semmoisen paikkaan, missä sen yläpuolella ei ole oksia tai rimaa. Pieni häkin seinään ripustettu ruokakuppi ei toimi tässä opetusvaiheessa. Seuraus tähän on ylipitkä ruokkimisvaihe.

On muistettava, että luonnossa pikkulinnun päämäärä on aikuistua mahdollisimman nopeasti, koska ruuanpyyntöpiipitysvaihe houkuttelee kaikki petolinnut paikalle. Meillä ei siis kotioloissa ole mitään syytä pitkittää tätä vaihetta luonnottomasti. Näin vain usein tapahtuu, kun on niin kiva seurata kun poikasia ruokitaan. Pikkulinnut syövät samaa ruokaa kuin aikuiset. Meidän pitää vain ottaa huomioon, että pikkulintu ei osaa syödä, eikä kykene sulattamaan täysin rutikuivaa siemenseosta. Yksikertainen syy on, että luonnossa ei ole keväällä ja alkukesällä kuivia siemeniä. Pikkulinnuilla ei ole semmoista vaistoperinnettä, että siemenet on kuorittava ennen syöntiä. Kun pikkulinnut näkevät emolinnun syövän siemeniä, poikaset nyppivät samanlaisia siemeniä ja nielaisevat ne kokonaisina. Niiden elimistö kuormittuu liika, koska pieni määrä siemenkuorta kyllä poistuu vielä elimistöstä täysin sulamatta, mutta kun määrä on liian iso pikkulinnun ruuansulatuskanava tukkeutuu.

Meidän ei tarvitse mitään muuta kuin, rikkoa siemenet huhmareessa, murskata ne sekoittimessa tai leivinlaudalla ja sitten sekoittaa ne edellä mainittuun ruokaseokseen. Porkkanaraasteet kosteuttavat ne oikein sopiviksi. Rikottujen ja idätettyjen siementen osuutta nostetaan koko ajan ja lopussa linnut kyllä oppivat sen kuorimis-tempun itsekin. Tilanne on jo varmasti niin, että 500 vuotta kestänyt häkkikasvatus on saanut aikaan, että jäljelle ovat jääneet vain ne yksilöt joka oppivat kuorimishomman jo nuorena, mikä on sitten jalostanut kannan nykyiseen suuntaansa eli että linnut oppivat kuorimaan siemeniä jo hyvin nuorina. Luonnonlinnuista viherpeippojen poikasten kohdalla olen kerran huomannut, että poikaset oppivat vasta syksyllä koko kuorimishomman.
Varsinainen poikaskasvatus on näin ollen hyvin yksinkertainen ja oikeastaan helppo asia, kun otetaan huomioon ne kolme kriittisintä vaihetta. Kuoriutumishetken rauha, pesästä lähdön rauha ja uuden pesinnän luonnottomat häkkiolosuhteet. Kun kuuntelee ihmisten linnunkasvatukseen liittyviä ongelmia, on todettava 90% epäonnistumisen syistä on emolintujen valinnassa ja itse poikaskasvatuksessa ongelmista on vain 10%, ja nekin ovat vain uroksen puute, kuivat siemenet ja ihmisen itse aiheuttamat häiriöt.

 

Kaikki selitetyt kokemusperäiset asiat pätevät lähes kaikkiin peippolintuihin. Havaittavissa on vain pieniä painoeroja. Kuten esim. kutojapeipot reagoivat yhteen lusikalliseen siemenseosta jo niin, että ne jättävät säälittävät poikaset kuolemaan, kun kuivakausi näyttää jo alkaneen. Esimerkiksi Afrikan peipot tarvitsevat lisääntymisvietin laukeamiseen usein myös hyönteisruokaa, eli kitiiniä, muuten se ei oikein onnistu. Australian linnut kaipaavat myös kosteahkon ilman ja Etelä-Amerikan papukaijat tarvitsevat valot suoraan ylhäältä, eikä sivusta ikkunan kautta.

Pahin asia on kyllä Suomessa tarjolla olevien kanarialintujen sisäsiitos-rasitus, maksavauriot väärän ruokinnan ansiosta jo poikasvaiheessa ja lintujen ns. leimaamisen puute. Myös tartuntataudit ovat riesana lintukaupassa. Jokainen tunnollinen lintuharrastaja ymmärtää, että tuontilintujen vitsauksesta on lähes mahdotonta päästä eroon (ei ainakaan antibiooteilla).

           Eeku Stra

           Estrahl@nic.fi